sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Winha 3 viikkoa

Winha on pieni coton de tuléar -pentu. Kävimme tänään katsomassa Turussa 8.1.2012 syntynyttä pentuetta, josta oli jo varattu yksi poika ja yksi tyttöpentu. Kolmesta tytöstä valitsimme omamme, voisi sanoa summamutikassa. Valinta olisi voinut kohdistua mihin pentuun vain. Winha oli tytöistä isoin ja vaikutti virkeältä. Sen nenä oli vielä osittain vaaleanpunainen. Winha täytti tänään kolme viikkoa, kotiin sen saisimme 25.2.

Pennun nimeä olimme miettineet etukäteen, mutta lopullinen päätös oli tarkoitus tehdä vasta kun ollaan nähty pentu. Koiravauva näytti vinhalta, joten Winhahan siitä tuli. Nimessä on myös asennetta :)

Winha Samin sylissä.

Winhan äiti Ilona ja neljä viidestä pennusta. Winha on vasemmalla.

Ruokailun jälkeen maittaa uni.