perjantai 23. elokuuta 2013

Virallinen silmä- ja polvitarkastus

Winha kävi tänään eläinklinikalla Suomen Kennelliiton virallisessa (PEVISA, perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) silmä- ja polvitarkastuksessa. Kyseinen eläinklinikka järjestää niin sanottuja joukkotarkastuksia kerran kuussa.

Ensin laitettiin silmiin laajentavat tipat. Winha on sen verran vikkelä vilaus, että ensimmäiset tipat menivät ohi. Sain ne kuitenkin lopulta tipautettua sinne minne pitikin.

Varsinainen tarkastus oli nopea toimenpide. Taisi olla koko homma tehtynä kymmenessä minuutissa. Silmätarkastuslausunnossa sanotaan, että molemmat silmät ovat terveet ja polvilumpioluksaatiolausunnon mukaan polvet ovat 0/0.

Eläinlääkärin mukaan Winha on lihaksikas koira. Ainakaan siis lihaksistoon Winhan nirsoilu ruuan suhteen ei ole vaikuttanut :)