sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Winha ja Helmi muuttivat Sipooseen

Muutimme koirinemme Sipooseen helmikuussa. Koirat ovat sopeutuneet erinomaisesti - ja miksikäs eivät olisi. Niillä menee hyvin, kunhan läheiset ihmiset ovat lähellä.

Keväisellä pihamaalla on paljon mielenkiintoista nuuskittavaa. Hajumaailma lienee kapunkiin verrattuna kaiken kaikkiaan aika erilainen.

 Winha päivystää (25.4.2015)

Helmi mukana pihatöissä (25.4.2015) 

Helmi. Winhaa ja Helmiä voi olla äkkiseltään vaikea erottaa toisistaan, kun ovat varsin saman kokoisia ja näköisiä. Jos muusta ei erota, niin ainakin siitä, että Helmin "tukka" ja häntä on trimmattu lyhyeksi. Winhalla korviin ja häntään on jätetty pitkää karvaa. (25.4.2015) 

 Helmi (25.4.2015)

Tämä on tyypillinen valokuva Winhasta ja Helmistä. Kuvia on hankala ottaa, koska koirat ovat alati liikkeessä. Winha on hyvin leikkisä ja liikunnallinen koira. Helmi puolestaan ei ole samalla tavalla vauhdikas. Se tykkää kulkea vähän verkkaisemmin ja nuuskia maata ja ruohontupsuja mennessään mietteliään näköisenä. Eroa liikunnallisuudessa kuvaa myös se, että Winha pääsi hyppäämään sohvalle jo pentuna. Helmi ei vieläkään :) Winha yleensä ottaen pysyttelee ihmisten lähellä pihalla irti ollessaan. Helmi puolestaan saattaa lähteä vähän kauemmaksi näköetäisyydeltä nenänsä ohjaamana. Niin ovat koirat erilaisia, kuten me ihmisetkin. (25.4.2015) 

Winha "kallio"kiipeilee" (25.4.2015) 

Helmin tuumintatauko (25.4.2015)

Kesä tulee - ja punkit !

Punkkien häätäminen ei ole turhaa touhua. Sen lisäksi, että punkki voi aiheuttaa koiralle borrelioosin, voi koiran kuljettama punkki aiheuttaa riskin myös ihmiselle. Apteekeissa ja eläintarvikeliikkeissä on useita erilaisia tuotteita punkkien häätöön.

Winhalle ja Helmille laitettiin eilen Frontline-paikallisvaleluliuosta, joka tuntuu olevan tehokas ja sopivan meidän koirillemme. Mutta se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Tämän huomasin aiheeseen liittyvästä nettikeskustelustakin, kun etsin tietoa eri tuotteista. Tuotteet, joista joillekin yksilöille tuli ikäviä sivuvaikutuksia, sopivat toisille erinomaisesti.

Seuraavia olemme kokeileet tai harkinneet käyttöön:

Bayvantic Vet

Tämä oli ensimmäinen kokeilemamme punkkihäätö. Paikallisvaleluliuoksen vaikuttavat aineet ovat imidaklopridi ja permetriini. Aine aiheutti Winhalle erittäin kovaa kutinaa, joten emme uskaltaneet kokeilla sitä uudestaan. Kuulimme myös myöhemmin, että yksi Winhan pennuista oli saanut toisen käyttökerran jälkeen aineesta neurologisia oireita (levottomuutta, tuskaisuutta, uneliaisuutta, vaikeuksia liikkua). Oireet olivat onneksi ohi meneviä. Monella on aineesta myös hyviä kokemuksia, mutta meille riitti yksi kokeilukerta.

Exspot

Jos Bayvantic Vet ei sovi, niin voi hyvin olla, ettei myöskään Exspot ole omalle koiralle sopiva tuote. Paikallisvaleluliuoksen vaikuttava aine on permetriini, eli sama kuin toinen Bayvantic Vetin vaikuttavista aineista. Koska meillä ei ole tiedossa, kumpi Bayvantic Vetin vaikuttavaista aineista aiheutti kutinaa, emme uskalla kokeilla myöskään Exspotia.

Yrttipanta (apteekista ostettu, en muista enää merkkiä)

Voimakkaan tuoksuinen panta ei Winhaa miellyttänyt. Se kieriskeli pitkin mättäitä yrittäen päästä pannasta eroon.  Mahdollisuus punkkien, muurahaisten ja muiden öttiäisten tarttumiselle turkkiin ja ihoon oli siis suurempi kuin ilman pantaa. Ehkäpä Winha olisi alistunut kohtaloonsa, jos sitkeästi olisi annettu pannan olla paikoillaan. Kokeilu jäi kuitenkin puolitiehen.

Fixodida Zx -lisäravinne

Viime kesänä kokeilimme ruokaan annosteltavaa jauhetta, jota myydään lisäravinteena. Halusimme kokeilla tätä, koska tuote on luontainen. Ostinkin sitten oikein kaksi purkkia kerralla. Tuotekuvauksen mukaan päivittäinen käyttö VOI vähentää punkkien ja muiden ulkoloisten tarttumista. Punkkeja ilmestyi Fixodidan käytöstä huolimatta vaivaksi asti. Onneksi tuotteella oli tyytyväisyystakuu, joten sain vielä avaamattomasta purkista rahat takaisin.

Fixodida-kokeilun aikana Winhan silmäkulmaan tarttui punkki. Se oli niin lähellä silmää, ettemme saaneet sitä punkkipihdeillä irti. Rimpuileva koira ja terävät pihdit silmän lähellä eivät ole kovin hyvä yhdistelmä. Hankimme vielä apteekista punkkisilmukan, joka voisi olla turvallisempi vaihtoehto tähän tarkoitukseen. Otus oli kuitenkin niin lättänänä silmäkulmassa, ettei siitä saanut otetta. Tämä oli viimeinen pisara. Eikun apteekkiin ja ostettiin Frontline vet´iä.

Frontline vet

Paikallisvaleluliuoksen vaikuttava aine on fiproniili. Fixodida-kokeilun jälkeen päädyimme kokeilemaan tätä sekä Winhalle että Helmille. Ei kutinaa, eikä muita haittoja, ei myöskään punkkeja. Paketissa on kolme annospipettiä, eli yhdelle koiralle siitä riittää punkkisuojaa kolmen kuukauden ajaksi.

Bravecto-tabletti

Bravecto on suhteellisen uusi tuote. Se on reseptilääke, joten sen saamiseksi pitää käydä eläinlääkärin juttusilla. Vaikuttava aine on fluralaneeri. Puutiainen kuolee noin 12 tunnin jälkeen kiinnittymisestään imettyään koiran verta. Tuote ei siis toimi punkkikarkotteena. Lääke vaikuttaa puutiaisia vastaan noin 8-12 viikkoa, eli yhdellä tabletilla ei pärjää koko punkkikautta. Nyt meillä on Frontlinea jäljellä kaksi pipetillistä, jotka käytämme kuukauden päästä. Bravectoa voisimme kuitenkin harkita seuraavaksi.


Toivotaan vähäpunkkista kevättä ja kesää!