torstai 18. lokakuuta 2012

Takkuturkista kuoriutui siro ja siisti koiraneiti

Winha kävi tänään trimmaajalla. Oletin, että turkin kuorinta olisi pelokkaan ja rimpuilevan koiran kanssa työtä ja tuskaa, mutta ammattitaitoisen trimmaajan käsissä takkuturkki irtosi nopeasti. Olin toimituksessa kiinnipitäjänä, ja varautunut totiseen työhön, mutta homma osoittautuikin helpoksi. Trimmauksen jälkeen leikattiin vielä kynnet. Yllätys yllätys - ei rimpuilua, joten kynsien leikkuuseen meni aikaa pari minuuttia.

Pesin Winhan eilen, kuten trimmaamosta oli ohjeistettu. Trimmauslaite saattaisi mennä rikki, jos se joutuu tekemisiin esim. hiekan kanssa. Yritin samalla suoristaa takut, mutta eihän siitä mitään tullut. Takut olivat niin jumissa, että niihin olisi auttanut vain sakset. Takkujen takia ainoa mahdollinen trimmatun turkin pituus oli hyvin lyhyt. Arvelin, että Winha näyttäisi sen jälkeen pieneltä punaiselta - ja pieniruokaisena ja nirsona koirana laihalta - porsaalta. Turkki oli kuitenkin niin tiheä, että iho ei juurikaan kuultanut karvan läpi trimmauksen jälkeen. Trimmaajan mielestä Winha oli juuri sopiva, ei suinkaan laiha.

Ostettiin trimmaamosta myös paristokäyttöinen kynsien viilauslaite (Oster). Päästään jatkossa vähän vähemmällä kuin saksien kanssa - toivottavasti.


Stailattu Winha. Maailma näyttää varmaankin hieman erilaiselta, kun ei ole valkoisia karvoja näköesteenä. (18.10.2012)


perjantai 12. lokakuuta 2012

Winha aloitti "peruskoulun"

Winha aloitti tänään Perustaidot paikoilleen -kurssin koirakoulu Masseterissä. Kurssikertoja on yhteensä viisi. Ennen varsinaisen kurssin aloittamista kävimme Winhan kanssa kertaalleen yksityistunnilla, jotta paikka tulisi tutuksi ja kurssilla voitaisiin keskittyä oppimiseen. Yksityistunnista oli selvästi apua. Winha oli suuren osan ajasta rento ja osallistui tekemiseen. Muut kurssilla olijat kiinnostivat, mutta eivät haitaksi asti. Karvaisia oppilaita oli yhteensä viisi.

Tänään harjoiteltiin perusasioita, kuten katsekontaktin ottamista, jolla koira pyytää lupaa, kun haluaa jotakin, sekä käteen kuonolla koskemista, jota voidaan hyödyntää, kun koiran halutaan tervehtivän muutoin kuin vaikkapa päin hyppimällä. Kotona oltiin jo harjoiteltu jonkin verran naksuttimen käyttöä. Naksauksen kuultuaan koira tietää tehneensä oikein ja saavansa namin. Meillä oli naksutin käytössä myös kurssilla.

Makupaloja kului aika läjä, mutta kyllä Winha oli ne ansainnutkin.

Kotiläksyksi tuli taitojen hiominen kotona.