perjantai 31. tammikuuta 2014

Pentuetarkastus ja mikrosirutus

Pennut kävivät tänään eläinlääkärin tarkastuksessa. Samalla pennut tunnistusmerkittiin. Ne ovat nyt viisi viikkoa ja kaksi päivää vanhoja. Netissä on monenlaista tietoa siitä, missä vaiheessa pennulle voidaan laittaa mikrosiru. Kysyin tätä eläinlääkäriltä, jonka mielestä sopiva ikä on 5-6 viikkoa. Etuna nuoresta iästä on se, että ne eivät jää muistelemaan pahalla lapaluiden väliin tuikattua neulaa seuraavia eläinlääkärikertoja silmällä pitäen.

Kaikki pennut ovat terveitä, lausunnon mukaan:

  • pennuilla ei todettu kehityshäiriöiden tai tulehdusten merkkejä
  • sydänäänet on ok
  • purenta on normaali
  • napatyrää tai häntämutkaa ei ole
Pojista yhdellä olivat kivekset jo laskeutuneet. Eläinlääkärin mukaan kivesten laskeutumista voidaan joutua odottelemaan vielä 3-6 kuukauden ikäisillä poikakoirilla. Aikaa meidän pojilla on siis vielä runsaasti. Noin viidellä prosentilla kivekset jäävät kuulemma laskeutumatta, jolloin suositellaan niiden poistamista. 

 Me olemme lähdössä pentuetarkastukseen eläinlääkäriasemalle.

Winha piti pentuetarkastuksen kotiin palattua. Kaikki pennut olivat tallella.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Matojen häätö osa 2

Pennuille tehtiin tänään toinen "madotus" eli matojen häätö. Annettiin jälleen tahna suoraan suuhun, jotta voidaan olla varmoja, että pentu saa tahnaa painoonsa nähden riittävästi. Tahnan maku ei edelleenkään miellyttänyt, ja puistatukset olivat aikamoiset. Ehdimme tehdä vielä yhden matojen häädön ennen kuin pennut muuttavat uusiin koteihin. Se laitetaan ruokaan, jotta ei jää paha maku suuhun.

 Iltaunille mentiin tänään klo 22 aikoihin. Sitä ennen piti nukkua, pissata, syödä, kakata ja leikkiä. Tässä järjestyksessä. Pennut osaavat välilä hienosti mennä sanomalehden päälle tarpeilleen. Välillä kyykistytään sinne missä hätä ilmenee - oli lehti alla tahi ei. 

Unikaverina on mukava ja pehmeä tiikeri. Winhan kanssa opittiin, ettei kannata ostaa pehmoleluja, joissa on vanua sisällä. Vanut ovat nopeasti tulloina pitkin poikin. Pentu myös syö herkästi kaikenlaista, myös syötäväksi kelpaamatonta. 

Winha sai lainaan puhallettavan kaulurin kovan muovisen töötin tilalle. Olo näyttää paljon mukavammalta. Winha sai tänään viimeiset antibiootit ja tulehduskipulääkkeen.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Pelastakaa tv-taso !

Pentujen punnitseminen pienellä talousvaa´alla alkaa olla haasteellista. Pennut eivät tunnu olevan kiinnostuneita painostaan, joten alati liikkuvan pennun tarkkaa painoa on aika mahdotonta mitata. Joka tapauksessa jokainen heistä on jo yli kilon painoinen. Painot asettuvat suurin piirtein välille 1030 - 1200 grammaa.

Pentu kolmonen (Winhanpoika Puhuri) on saanut kutsumanimen Hugo.

Pennut viihtyvät varsin mukavasti omassa porukassaan painiskellen, mutta ovat yhä enemmän kiinnostuneita ihmisistä. Varpaat ovat alati vaaravyöhykkeessä.

Niin ja - varpaiden lisäksi myös huonekalut.





perjantai 24. tammikuuta 2014

Kynnet leikattu, huraa !

 Kaikkien viiden pennun kynnet leikattiin tänään. Ainoa, joka stressasi, oli kuvaaja. Kynsien leikkuu on tarkkaa puuhaa, jotta ei vahingossa tulisi leikattua kynnen ytimeen. Se sattuu ja koska ytimessä on hermojen lisäksi verisuonia, voi tulla myös verta. Jos näin pääsee käymään, seuraavalla kerralla kynsien leikkuu ei välttämättä olekaan enää helppoa. Nyt pennut olivat varsin väsyneitä eivätkä rimpuilleet, mikä helpottaa toimenpidettä huomattavasti.

Kaukalo tyhjeni alle aikayksikön. Ruokailutavoissa on jonkin verran parantamisen varaa. Tassuja ei välttämättä tarvitsisi laittaa ruokakuppiin. Kyllä se siitä, kun opitaan, ettei ruoka suinkaan ole loppumassa kesken.


torstai 23. tammikuuta 2014

Neljä viikkoa ja yksi päivää: Hammastelu voi alkaa

Pennut ovat nyt neljä viikkoa ja yksi päivää vanhoja. Kolmelle pennuista on jo putkahtanut hampaita, yhdellä on hammas tullut jo ikenen läpi ja yhdellä hampaanalut putkahtavat hetkenä minä hyvänsä. Vielä ei leikkiessä ole kenellekään tullut itku ja parku liian kovista hammasotteista.



Nietos (pentu 1) on jo saanut uudelta perheeltään kutsumanimen: Nino muuttaa Espooseen sitten kun ikää on riittävästi.  

Jäähelmi (pentu 2) jää synnyinkotiinsa Winhan seuraksi.

Puhurille (pentu 3) on vielä uusi koti hakusessa. 
Päivitys 25.1.2013: Puhuri varattiin tänään, ja hän muuttaa Kontiolahdelle Pohjois-Karjalaan muutaman päivän päälle 8-viikkoisena. Uusi perhe valitsi pennulle kutsumanimen Hugo.

Tuulispäälle (pentu 4) löytyi oma perhe Tuusulasta. Tuulispään kutsumanimi on Titus.


Vihmapilven (pentu 5) omat ihmiset asuvat Turussa. Reippaan tyttöpennun kutsumanimeksi tuli Fanny. 

Yhdelle pennulle etsimme vielä ikiomaa perhettä

Winhan pennuista on nyt varattu kolme, yhdelle hienolle pienelle poikakoiralle etsitään vielä omaa kotia. Ikää pennulla on nyt neljä viikkoa ja yksi päivä. Luovutusikäinen pentu on 12.2.

Päivitys 25.1.2014
Tämäkin veijari varattiin tänään. Nyt siis kaikilla pennuilla on oma koti, jonne muuttavat sitten kun ovat riittävän vanhoja.




Winhanpoika Puhuri on hänen rekisterinimensä. Kuva: Enni

Winhalle iski äkäinen nisätulehdus

Tiistaina huomasin Winhan olevan kivulias, eikä se halunnut liikkua. Toinen takimmaisista nisistä oli turpea ja osittain violetin sävyinen. Kuume nousi nopeasti neljäänkymmeneen asteeseen. Soitin eläinsairaalan päivystykseen, josta sanottiin, että voitaisiin seurata tilaa aamuun. Kuume jatkoi nousuaan, ja oli lopulta 41,2 astetta. Suihkuteltiin Winhaa haalealla vedellä ja saatiinkiin lämpö laskemaan 39,5:en. Lähdettiin heti kun mahdollista päivystykseen.

Kliinisessä tutkimuksessa todettiin, että oikea takanisä oli turvonnut ja hieman muhkurainen. Iho punoittava ja osittain violetinsävyinen. Nisästä otettiin maitoviljely, jonka tulos valmistuisi perjantaina. Lisäksi Winha sai pistoksena tulehduskipulääkettä ja antibioottia sekä nesteytystä nahan alle. Winha oli kaiken pistelyn ja tutkimisen aikana oikein mallikelpoinen potilas.

Kotiin saatiin reseptit antibioottikuuria (Clavubactin) ja tulehduskipulääkitystä (Metacam) varten. Lisäksi aloitettiin maidontulon lopettava lääkitys (Galastop Vet). Koska maitoviljelyn tulos ei ollut tiedossa, pennut eivät saisi juoda tulehtuneen nisän maitoa. Pennuille tuli nyt sitten äkkijyrkkä vieroitus emänmaidosta. Saatiin lisäksi ohje, että nisiä, erityisesti tulehtunutta, pitäisi lypsää useita kertoja päivässä. Kuume pitäisi mitata vähintään aamuin illoin (normaali lämpö 38,2-39,2) ja nisän turvotusta ja väriä pitäisi seurata.

Mittasin Winhan kuumeen yön aikana kolmesti. Lämpö ei lähtenyt toivotulla tavalla laskuun (oli yön aikana 39,5-40,7). Aamulla Winha sai antibioottia. Suihkuttelin nisää lämpimällä vedellä ja yritin lypsää varovasti, mutta nisä oli niin turvonnut, etten saanut sieltä tulemaan kuin muutaman tipan. Soitin eläinsairaalaan uudelleen. Sieltä sanottiin, että antibiootin vaikutus voi alkaa vasta parin päivän päästä. Ohjeeksi saatiin, että lääkitään ohjeiden mukaan ja seurataan tilaa. Tarvittaessa voidaan ottaa sairaalaan uudelleen yhteyttä. Lisäksi annettiin ohje, että tulehtunutta nisää ei enää pitäisi lypsää ainakaan kuluvan päivän aikana.

Lämpö hilautui hieman ylöspäin ja nisä muuttui tummemmaksi, ja tumma alue tarkkarajaisemmaksi. Päätettiin lähteä uudelleen eläinsairaalaan. Kirurgi arveli, että tila voisi parantua myös ilman leikkausta. Nisässä oleva tumma kohta irtoaisi ja laaja-alainen haava vaatisi asianmukaista hoitoa. Vaikka tumma alue näytti tarkkarajaiselta, saattaisi tulehdus kuitenkin edetä nopeasti, ja sitten olisi leikkaus edessä. Pidettiin parempana, että leikataan nisä - tai kaksi - saman tien ja vältetään tulehduksen laajeneminen. Sairaalassa selvitettiin ensin, onnistuisiko leikkaus samana päivänä vai siirtyisikö seuraavaan. Onneksi Winha pääsisi leikkaukseen saman tien. Winha vietiin ensin nesteytettäväksi ja me ihmiset mentiin odotustilaan. Jonkin ajan kuluttua kirurgi soitti, että Winha odottaa leikkausta ja että valkosolut olivat tulehdustilaan nähden matalat, mikä saattaa ennakoida verenmyrkytystä. Winha jäisi leikkauksen jälkeen tarkkailtavaksi ja saisi suonensisäisesti antibioottia. Lähdimme siitä sitten sekalaisin tuntein kotiin.

Kotona kaikilla oli orpo olo ilman Winhaa. Huoletti myös, miten Winha pärjää, kun ei se ole koskaan ennen ollut kotoa pois ilman omaa ihmistä tai laumaa.

Kirurgi soitti myöhemmin, että leikkaus oli mennyt hyvin. Kaksi nisää oli poistettu ja tilanne näytti hyvältä. Leikkauksen tarpeellisuudesta ei ollut epäilystä. Poistettu kudos oli mustaa (nekroottista), kun sen normaalisti pitäisi olla kellertävää. Kaikki tulehtunut kudos oli saatu pois ja haavaan oli laitettu dreeni kudos- ja maitoeritteen poistumiseksi haavasta. Winha oli sillä hetkellä vielä unten mailla, ja heräteltäisiin kohta. Winha oli ollut koko ajan reipas koira ja antanut tehdä kaikki toimenpiteet ilman vastustelua. Sairaalassa ei ollut maidontulon lopettavaa Galastopia, joten käytiin vielä viemässä lääke sairaalaan.

Kotona pennut kaipasivat emäänsä äänekkäästi. Ja varmasti myös emänmaitoa. Pennut kuitenkin syövät jo reippaasti kiinteää ruokaa, joten ne pärjäävät kyllä. Ruuan joukkoon ollaan lisätty hieman pentumaitoa (Royal Canin Baby Dog Milk). Se ei olisi välttämätöntä, mutta täydennämme sillä ruuan ravinteikkuutta ja maistuvuutta.  Tosin, noille pikkuahmateille tuntuu maistuvan kaikki mitä tarjotaan :)

Winha pääsi kotiin

Yön aikana ei tullut sairaalasta puhelua, mikä tarkoitti, että ongelmia ei yön aikana ollut ollut. Torstaina sairaalasta soitettiin, että Winhan voisi tulla hakemaan. Winhalla oli haavan päällä haavataitos ja kehon ympärillä verkko, jotta taitos pysyisi paikallaan. Winhalla oli myös kaulus nuolemisen estämiseksi. Iholla oli opioidi-kipulääkelaastari, joka ei saa joutua lasten tai pentujen ulottuville (voi olla hengenvaarallinen nieltynä). 

Diagnoosi on siis nekrotisoitunut eli kuolioitunut maitorauhaskudoksen tulehdus. Se on bakteeriperäinen tulehdus, jolle altistaa muun muassa maitorauhasen "ylitäyttyminen". Koska kuolioiva kudos lähtee helposti leviämään kudoksissa, on pikainen kirurginen hoito suositeltava. Winhalle tehtiin siis kahden maitorauhaslohkon kirurginen poisto. Leikkauksen jälkeen Winha siirrettiin teho-osastolle seurantaan, tukihoitoon ja kivunhallintaan. Haava oli torstaina todella siisti, joten dreeni on poistettu.

Kotihoito

  • Tikit poistetaan 10-12 pv kuluttua.
  • Haavan nuoleminen on estettävä kaulurilla tai "puvulla" (verkko). Haavan suojaaminen on suositeltavaa vielä 2-3 päivää. Tarvittaessa haava-alueen suihkuttaminen ja huolellinen kuivaus.
  • Winhalla on kipulääkelaastari, joka poistetaan lauantaina illalla. Winhalla tulee pitää kauluria ja pukua, kunnes laastari poistetaan. Laastari toimitetaan hävitettäväksi apteekkiin tai sairaalaan.
  • Galastopin antamista jatketaan entisen ohjeen mukaan tästä illasta ainakin 4 pv ajan.
  • Tulehduskipulääke Metacam vielä 7 pv ajan. 
  • Antibiootti Oriprim vet 1 tabl aamulla ja illalla 5 vrk. Haittavaikutuksena voi tulla esimerkiksi nivelvaikutuksia ja kuivasilmäisyyttä. Oriprim saatiin aiemmin määrätyn Clavubactin tilalle.
Toipilas.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ruualle ei nyrpistellä

Pennuille on tähän asti tarjottu ruoka yhdelle kerrallaan. Tänään kokeiltiin, miten sujuu yhteisruokailu. Lopulta kaikki saivat syödäkseen, vaikka alkuun näytti siltä, että nälkäisimmät rohmuavat kaiken. Murustakaan ei jäänyt. Ensi kerralla otetaan käyttöön isompi ruokakuppi.

Pennut saavat nyt kiinteää ruokaa neljä tai viisi kertaa päivässä. Aterioiden määrä riippuu siitä, miten unijaksot ja ateriat rytmittyvät päivän mittaan. Tämä ei ole kellontarkkaa touhua. Kun pennut nukkuvat, niiden annetaan nukkua. Ruuan määrää ei myöskään meillä punnita pentujen painon mukaan, vaan sitä tehdään arviolta. Pennut saavat syödäkseen sen minkä jaksavat.

Lounaaksi pennut saivat ensimmäistä kertaa Royal Caninin Starter Moussea, joka on tarkoitettu pennuille aina kahden kuukauden ikään asti. Eivät ole nyrpistelleet kuonoaan vielä millekään tarjotulle eväälle. Pari pennuista kävi tänään Winhan ruokakupilla maistamassa kuivanappuloita. Niiden syömisessä hampaat tulevat tarpeeseen, mutta kyllä pennut muutaman nappulan nassuttivat ennen kuin otin kupin pois.

Iltaruuaksi pennut saivat veteen turvotettua (ja haarukalla hienonnettua) kuivanappulaa, johon sekoitettiin jauhelihaa ja kermaviiliä.
Näin me osataan syödä sulassa sovussa. Ruuan jälkeen oli tassunpesu tarpeen. Tulee samalla pikkuhiljaa totuteltua veteen. Turkin pesuahan tulee riittämään ;)

tiistai 21. tammikuuta 2014

Pentuvahtina ei tarvitse pyöritellä peukaloita

Winha on selvästi harventanut imetyskertoja. Kiinteän ruuan saamiskertoja pitää vastaavasti lisätä. Pennut ovat jo saaneet parina päivänä totutteluannokset jauhelihan joukkoon turvotettua kuivamuonaa. Hampaita odotellaan, ja kun ne putkahtavat, niin ruvetaan pikkuhiljaa harjoittelemaan kuivamuonan syömistä sellaisenaan.

Pennut nautiskelivat keskipäivän maitoannostaan sohvan alla. Arvelin, että olkoot siellä. Mukavaa ja turvallistahan tuolla näytti olevan. Jossakin vaiheessa kuului merkillistä kurinaa. Huomasin jonkin ajan päästä, että Winha oli oksentanut syömäänsä kuivamuonaa sohvan alle ja pennuthan sitä tietenkin söivät hyvällä ruokahalulla. Ei tässä mitään. Ihan normaalia koiramaista käytöstähän tämä on siinä vaiheessa, kun maito ei enää pelkästään riitä pentujen kasvuun. Minulla tosin oli vähän kiire lapsen HOPS-keskusteluun, ja piti siinä sitten ehtiä pesemään pentujen tassut ja putsata sotkut sohvan alta.

Videonpätkää kuvatessani saatiin puolestaan sotkettua peitto ja tuli jälleen kiire siivota, jottei olisi uusi tassunpesu edessä. Pahoittelut videon lopussa oleva tyhjäkäynti. Kiireessä en meinannut saada kameraa pois päältä. Mitäs tähän sanoisi: Kun on mentävä niin silloin on mentävä :)

torstai 16. tammikuuta 2014

Coton de Tulear action movie

Tytöillä on vauhti päällä - pojat vetävät sikeitä tällä kertaa. Huomatkaa lakanalle kuin tyhjästä ilmestynyt pissaläntti. Sisäsiisteydessä on vielä vähän oppimista ;)

Leikkiessä tulee nälkä - ja tulee vaikkei leikkisikään. Pennut saivat tänään hieman isomman määrän naudan jauhelihaa kuin eilen. Ei tarvinnut houkutella syömään. Annostelin lautaselle viisi pikkuruista jauhelihapalleroa ja tarkoitus oli tarjota ne kädestä. Yksi pennuista ehti kuitenkin lautaselle sillä aikaa kun syötin toista. Omatoimisen pennun suihin meni vähän toista annosta ennen kuin ehdin pelastaa lopun ruuan. Toivottavasti ei tule vatsanpuruja. Eilisestä ensimmäisestä liharuuasta ei ainakaan tullut mitään ongelmia.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Jauhelihaa, nami !

Pennut saivat eilen Canex-tahnaa matojen häätöön. Maku ei miellyttänyt ja puistatukset olivat melkoiset. Pennuille oli varmasti tänään iloinen yllätys, kun sormenpäästä ei tarjoiltukaan ällötahnaa vaan pieni nokare jauhelihaa. Siinä ei kauaa kuono tuhissut. Olisi kullekin mennyt varmasti isompikin määrä, mutta aloitetaan kiinteän ruuan kanssa rauhallisesti, jottei tulisi vatsavaivoja.

Pennut ovat tänään kolmeviikkoisia.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Hännänheiluttajalihakset aktivoitu

Coton-pennut ovat nyt saaneet jumpattua hännänheiluttajalihaksensa niin, että pienet hännäntöppänät halkovat jo terhakkaasti ilmaa.

Yksi pennuista on parina yönä katsonut pentulaatikon rajat liian ahtaaksi. Heräsin jonkinmoiseen pentumaiseen älämölöön - pentu oli laatikon ulkopuolelle. Minne lie ollut menossa. Tiesiköhän itsekään. Kuten videosta näkyy, ei mene enää kauaa, kun pentulaatikko ei enää pidättele ketään pennuista. Sitten ollaan pulassa.

Naapureiden riemuksi (?) pennut availevat ääniään pienillä haukku- ja murinaharjoituksilla. Haukahdus kuulostaa vielä melko lapselliselta ja murina hassulta kurlaukselta.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pennut kehittyvät päivä päivältä

Pennut kehittyvät silminnähden päivä päivältä. Ne syövät, nukkuvat ja näyttävät jo leikkivänkin välillä. Kisailukumppani on lähellä ikiaikaisten saalistustaitojen hiomiseksi. Hammastelusta ei voi puhua, kun ei pennuilla ole vielä hampaita.

Winha yrittää parhaansa "pesän" puhtaana pitämiseksi, mutta siltikin länttejä ilmaantuu makuuhuovalle tämän tästä. Pyykkikone laulaa päivittäin.

Pentujen paino nousee tasaisesti. Kevyimmän pennun paino on 529 gr ja painavimman 696 gr.


Pennut pääsivät tänään tutustumaan olohuoneeseen. Tästä se ihmislauman asuinympäristöön tutustuminen alkaa.
Ennen tutkimusmatkailua on kuitenkin syötävä. 

Ruokaettonet.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Meno päällä

Pentujen elämä on vielä enimmäkseen syömistä ja nukkumista, mutta välillä ne innostuvat tutustumaan pienen maailmansa - eli toistaiseksi vielä pentulaatikkonsa - rajoihin. Pennut ovat nyt kaksi viikkoa ja kaksi päivää vanhoja.


torstai 9. tammikuuta 2014

Maailma kirkastuu

Pentu kakkosella avautuivat silmät 7.1. eli pentu oli silloin 13 päivän ikäinen. Nyt kaikilla pennuilla näyttää olevan vielä vähän unisen näköiset pippurisilmät auki. Pentujen meno ei ole enää pelkkää hyljemäistä liikuskelua, vaan ne askeltavat jo välillä siten, että vatsa ei viistä lattiaa. Vähän kömpelöähän se meno vielä on, mutta yllättävän nopeasti ne kuitenkin pääsevät eteenpäin erityisesti silloin, kun maitoa on tarjolla.

Eilen makuuhuovassa oli ripuliläntti. Illalla ei vielä selvinnyt, kuka pennuista oli sen tuottanut. Tänään sitten ripuloivaan pentuun saatiin näköyhteys. Pentu vaikuttaa kuitenkin ihan pirteältä, se syö eikä paino ole laskenut. Soitin kuitenkin pieneläinsairaalaan ja sieltä neuvottiin, että apteekista voisi hakea maitohappobakteerituotetta (Biobak tai Inupekt Forte). Muutaman päivän voi tilannetta seurata kotona, mutta jos pentu kuivuu tai muuttuu apaattiseksi, olisi hyvä mennä näytille sairaalaan.

Apteekista myytiin Biopakia, joka saattaisi jauhemaisena tuotteena olla helppo antaa pienelle koiranpennulle veteen sekoitettuna ruiskulla. Jauhe osoittautui aika karkeaksi, joten eihän se tuote tullut ruiskusta läpi kuin turskahtamalla. Emme uskaltaneet ruveta survomaan sitä pennun suuhun. Jos pentu vetäisisi sitä keuhkoihin, voisi siitä koitua vielä isompia ongelmia kuin ripuli. Ei muuta kuin uudestaan apteekkiin. Seuraava myyjä suositteli suhteellisen uutta tuotetta, Canikur Pro ´ta. Tahna on valmiiksi ruiskussa, ja sitä voi annostella sopivan määrän suoraan koiran suuhun - tai isommalla koiralla sekoittaa ruokaan. Muuten hyvä, mutta toistaiseksi vielä pelkkää emän maitoa saanut noin kaksiviikkoinen pentu ei ymmärtänyt, että tahna olisi pitänyt niellä. Hyvin taitavasti se työnteli tahnan ulos suustaan ja oli sen näköinen, että ei tätä enempää, kiitos.

Pentua on nyt seurattu tiiviisti. Viimeisen ruokailun jälkeen ei ripulointia ole ollut. Toivottavasti vatsa on jo rauhoittunut. Apteekista on hankittu varalle Royal Caninin Rehydration Support -jauhetta ravintoliuoksen tekemistä varten. Sitä on tarkoitus antaa, jos pentu rupeaa kuivumaan.

Päivitys 10.1.
Tahna kannattaa laittaa sormenpäähän ja sipaista siitä pennun kitalakeen. Toimii ! Kiitos työkaverille vinkistä. Pentu ei ole enää ripuloinut, eli ilmeisesti selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Varmuuden vuoksi se saa vielä päivän parin ajan Canikur Pro -valmistetta. 

 Pentu 1.

 Pentu 2.

 Pentu 3.

 Pentu 4. Nukkuisi mieluummin kuin poseeraisi.

Pentu 5.

 Menemisen meininkiä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Winhan pennut - joulun lapset

Winha sai viisi potraa pentua 25.12.2013, kaksi tyttöä ja kolme poikaa.

Tähän mennessä tapahtunut

Jotta coton de tulear´in pennut voi rekisteröidä, on molemmilla vanhemmilla oltava viralliset silmätarkastus- ja polvilumpioluksaatiolausunnot voimassa. Winha kävi tarkastuksessa 23.8.2013. Silmät todettiin terveiksi - samoin polvet (tulos 0/0).

PEVISA-ohjelmat ja muut rotukohtaiset, rekisteröintiin liittyvät erityisehdot (Kennelliitto, pdf).

Esikiima alkoi 18.10. ja ensimmäinen verinäyte progesteronimääritystä varten otettiin 24.10. Seuraavana päivänä eläinlääkäri ilmoitti testin tuloksen, joka oli 2,3. Eläinlääkäri kertoi tulosta ilmoittaessaan, että arvo noin kaksinkertaistuu vuorokaudessa, joten esimerkiksi maanantai 28.10. voisi olla hyvä astutusajankohta. Uusi testi olisi voinut olla hyödyllinen tilanteen tarkentamiseksi erityisesti siksi, että sulho asuu kahden tunnin ajomatkan päässä. Uutta näytettä ei kuitenkaan viikonlopun takia pystytty ottamaan. 

Astutus tapahtui siis 28.10. Sulhon kasvattaja suositteli uuden progesteronitestin ottamista, jotta tiedettäisiin, olisiko uusi astutus seuraavana päivänä hyödyllinen halutun lopputuloksen varmistamiseksi. Testin tulos valmistui tällä kertaa odottaessa, ja se oli nyt jo 15,6. Uusi astutusreissu oli siis tarpeeton.

Matojen häätö

Winha on saanut rutiininomaisen lääkityksen matojen häätöön kaksi kertaa vuodessa. Nartuille suositellaan lisäksi matolääkitystä ennen astutusta, tiineyden aikana 2-3 viikkoa ennen synnytystä sekä 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen. Winha sai syntyville pennuillekin turvallista Axiluria. Pennuille lääkitys annetaan kolmen ja viiden viikon ikäisinä.

Seppo Saari, ELL: Hyvinvoiva koira - Koiran suolistoloiset

Tiineys tarkistettiin ultraäänellä

Winhalla olivat nisät jonkin verran turvonneet ja punoittavat, joten olimme aika varmoja, että pentuja oli tulossa. Ensikertalaisina halusimme kuitenkin vielä varmistuksen asiasta. Winha kävi tiineysultraäänitutkimuksessa 28.11. Siinä varmistui, että Winha on tiineenä. Eläinlääkärin mukaan pentuja on useampi kuin yksi, mutta lukumäärää ei pystytty tarkentamaan tämän enempää.

Röntgeniin varmuuden vuoksi

Röntgenkuvaus oli perusteltu, jotta saataisiin tietää pentujen tarkka lukumäärä sekä niiden koko. Suurikokoinen pentu saattaisi aiheuttaa ongelmia synnytyksessä. Lausunnon mukaan "röntgenkuvissa nähtiin viisi luutunutta pentua, joista yksi vaikutti kohtalaisen suurikokoiselta".  Eläinlääkäri teki myös Winhalle perustarkastuksen ja totesi, että nisistä tulee jo puristettaessa maitoa. Emme näin ollen hankkineet vain varmuuden vuoksi lisämaitoa pennuille - sitähän saisi päivystävästä apteekista tarvittaessa nopeasti.

Eläinsairaalasta saatiin mukaan seuraavat ohjeet:

Ottakaa yhteyttä synnytyksen aikana, mikäli
  • Emättimestä tulee vihertävää vuotoa ennen ensimmäisen pennun syntymistä tai emättimestä tulee veristä vuotoa ennen synnytystä tai synnytyksen aikana.
  • Winha ponnistelee voimakkaasti yli 30-45 min ajan tuloksetta
  • Winha ponnistelee heikommin 2-3 h ajan tuloksetta
  • Winhan yleisvoinnissa tulee muutoksia huonompaan
  • Ensimmäinen pentu syntyy, mutta pentujen välillä on > 4 h tauko

Tiineys

Astutuksen jälkeen Winhalla oli tavallista parempi ruokahalu. Marraskuussa tuli kuitenkin noin kahden viikon jakso, jolloin ruoka ei maistunut, vaikka mitä herkkuja olisi yrittänyt tarjota. Painokin putosi 5,5 kiloon. Winhan paino oli viimeisimmässä punnituksessa ennen tiineyttä 5,9 kg. Ruokahalu onneksi parani pikkuhiljaa, ja painokin lähti lupaavasti nousemaan. Kun tiineys varmistui, Winhalle vaihdettiin "perusnappuloiden" tilalle tiineille koirille ja pennuille tarkoitettu kuivaruoka (Royal Canin Starter). Koska Winhalla ei ole missään vaiheessa ollut paino-ongelmia, ei tiineysaikanakaan tarvinnut ruuan määrää punnita. Winha sai syödä niin paljon kuin halusi. Nappuloiden lisäksi se sai muun muassa jauhe- ja rasvalihaa sekä broilerin siiven silloin tällöin. Lisäksi erilaisia palkitsemiseen tarkoitettuja makupaloja.

Winhalle tehtiin isohkosta vahvasta pahvilaatikosta pentulaatikko reilu kaksi viikkoa ennen synnytystä, jotta Winha ehtisi tutustua siihen rauhassa. Laatikon pohjalle laitettiin muovi, jotta pahvi ei pääsisi synnytyksen aikana - tai sen jälkeen - kostumaan. Reunaan leikatusta oviaukosta Winha pääsisi helposti liikkumaan laatikkoon ja sieltä pois. Oviaukkoon jätettiin kuitenkin kynnys, jotta pennut pysyisivät laatikossa ainakin jonkin aikaa.

23.12.2013: Suurentunut vatsa näkyy hyvin, kun turkki on märkä.

 

Synnytys

Winha oksensi varhain aamulla 25.12. Ilmeisesti pahoinvointi voi olla merkki lähestyvästä synnytyksestä. Tarkoitus oli ruveta mittaamaan Winhalta aamu- ja iltalämpötila viitisen päivää ennen niin sanottua laskettua aikaa, koska koiralla ruumiin lämpötila laskee 24-36 h ennen synnytystä. Ensimmäinen mittaus tuli tehtyä jouluaamuna. Lämpötila oli silloin 37,9 C. Koiran normaalilämpö on noin 38 - 39 celsius-astetta. Winhalta ei ole mitattu lämpöä aikaisemmin, joten yksilöllinen normaalilämpö ei ollut tiedossa.

Koiralla tiineys kestää keskimäärin 63 vuorokautta, +/- 5 päivää. Tuo 63 vrk olisi tullut täyteen 31.12. Pennut päättivät kuitenkin syntyä jo joulupäivän 25.12. iltana. Winha läähätti aika ajoin, mutten osannut tulkita sitä alkaneeksi synnytykseksi. Olihan kuitenkin vielä viikko niin sanottuun laskettuun aikaan, eikä synnytysajankohta osunut myöskään tavanomaiseen vaihteluväliin. Ajattelin, että Winhalla oli kuuma muun muassa muhkeaksi kasvaneen vatsan takia.

Sohvalle tuli kuitenkin jonkin ajan päästä muutama märkä läntti. Tässä vaiheessa tuli kiire steriloimaan saksia ja hakemaan pyyhkeitä ja kertakäyttöhanskoja.  Jonkin ajan kuluttua Winha näyttikin jo ponnistavan. Siirsin Winhan pentulaatikkoon, eikä aikaakaan, kun ensimmäinen pentu oli syntynyt. Kaikki viisi pentua syntyivät noin kahden tunnin sisällä. Katkaisin napanuorat ja tytär sitoi ne. Puhdistamisen ja punnituksen jälkeen Winha sai pentunsa vierelleen, ja jokainen niistä ryhtyi imemään heti nisälle päästyään.

Toinen tyttäristä merkitsi etukäteen laadittuun taulukkoon pentujen syntymäajat, painot, sukupuolet ja erityistunnisteet. Pidimme myös lukua istukoista. Kaksi niistä tuli syntyvän pennun mukana, mutta loput syntyivät "omia aikojaan". Viimeistä istukkaa jouduttiin odottamaan reilu tunti, ja sen Winha ehti syödä. Istukoiden syöminen saattaa aiheuttaa emälle ripulia, mutta ainakaan tästä yksittäisestä ateriasta ei koitunut mitään ongelmia. Pääasia kuitenkin oli, että istukoita putkahti saman verran kuin pentujakin, jottei tarvinnut lähteä eläinsairaalaan tulehdusriskin takia.

Pentu 1, poika: Syntymäaika 18.02, paino 204 gr

Pentu 2, tyttö: Syntymäaika 18.37, paino 199 gr

 Pentu 3, poika: Syntymäaika 19.15, paino 216 gr

 Pentu 4, poika: Syntymäaika 19.33, paino 225 gr

 Pentu 5, tyttö: Syntymäaika 20.05, paino 209 gr

Vauva-arkea

Aluksi Winha ei meinannut malttaa lähteä pentujen luota syömään tai ulos tarpeilleen. Ulkona käytiin hätäisesti kääntymässä ja sitten juoksujalkaa kotiin. Muutamassa päivässä tilanne kuitenkin tasaantui. Winha syöttää ja puhdistaa pentunsa, mutta käy välillä pentulaatikon ulkopuolella syömässä, nukkumassa tai tarkistamassa, onko ihmislaumalla kaikki kunnossa.

Winha syö erittäin hyvin. Sille on koko ajan tarjolla starter-nappuloita. Sen lisäksi Winha saa muun muassa jauhelihaa ja runsaasti energiaa sisältävää koiranmakkaraa. 

Pennut punnitaan päivittäin. Ilmeisesti pentujen paino voi jopa hieman laskea kohta synnytyksen jälkeen, mutta ei näillä kavereilla. Paino on noussut kullakin tasaisesti - ja 5.1. ne ovat enemmän kuin kaksinkertaistuneet syntymäpainosta.

Painot 5.1.

Pentu 1: 425 gr
Pentu 2: 526 gr
Pentu 3: 489 gr
Pentu 4: 517 gr
Pentu 5: 442 gr

Hyödyllistä tietoa 

Koiran tiineyskalentereita verkossa 

Eläinlääkäri.fi

Your dog´s pregnancy calendar (Royal Canin)
(astutuspäivämäärän mukaan voi luoda oman koiran tiineyskalenterin)

Esimerkiksi hakusanoilla dog pregnancy calculator tai calendar löytyy lisää kalentereita ja laskureita.

Progesteronitesti

Narttukoirilta voidaan määrittää verestä hormoniarvo, jolla oikea astutusajankohta pyritään saamaan selville.

Eläinlääkäriasemalta saadussa ohjeessa kerrotaan seuraavaa:
LH-erityksen aikaan progesteroniarvo on n. 2 ng/ml. Ovulaatio tapahtuu n. 2 vuorokautta myöhemmin. Tällöin progesteroniarvo on 5-10 ng/ml. Munasolut vaativat vielä 2-3 vuorokautta kypsyäkseen hedelmöittymiskelpoisiksi. Munasolut pysyvät hedelmöitymiskykyisinä 2-3 vuorokautta.

Progesteroni (ng/ml)
2-5 LH-piikin aikaan
5-10 ovulaation aikaan (normaali astutus)
10-15 tuorespermasiemennys
15-20 hedelmöitymisen aikaan (pakastesiemennys)

Ultraääni

Koiran tiineys voidaan todeta ultraäänitutkimuksella. Tutkimus kannattaa tehdä noin 30 vrk astumisesta. Tutkimus voidaan tehdä aikaisemminkin, mutta 30 vrk kuluttua ultraäänitutkimuksen varmuus on parempi.

Röntgentutkimus

Pentujen luusto näkyy röntgenkuvassa n. 45 vrk hedelmöittymisestä. Röntgentutkimuksesta on hyötyä, kun halutaan tietää pentujen tarkka lukumäärä tai arvioida niiden kokoa.