Vaihtoiko joku pentumme?

Winha tuli uuteen kotiinsa viikko sitten. Nyt hieman varovaisesta ja rauhallisen oloisesta pennusta on tullut pureva rasavilli. Ero on niin huomattava, että ihan kuin kyseessä olisi kokonaan eri pentu. Winha mitä ilmeisimmin uskaltaa jo olla oma itsensä. Me ihmiset olemme nyt Winhan oma lauma ja sen ei enää tarvitse jännittää uudessa kodissaan.

Winhalla näyttää olevan kevyt aamuvilli ja maksimaalinen iltavilli. Pentu juoksee ympäri kotia uskomatonta vauhtia hippulat vinkuen. Se tarttuu hampaillaan kaikkeen liikkuvaan, ja myös moniin asioihin, jotka eivät liiku. Pentu leikkii, se ei käyttäydy huonosti. Housunpuntissa, sukassa, hihassa, nilkassa tai kädessä roikkuvan koiran huomiotta jättäminen ei onnistu. Sille on yritetty murahtaa ja vingahtaa, ei vaikutusta. Toimiva keino näyttäisi olevan se, että viedään pentu omalle paikalleen ja jätetään huomiotta. Tämän voi joutua tekemään monta kertaa. Pennulle on annettu  oma purulelu, mihin se saa luvallisesti purkaa terävää energiaansa. Kun pentu on rauhoittunut, niin sitten sille annetaan huomiota ja silitellään.

Aamu- ja iltavillin välillä on runsaasti lepäilyä ja muuta oleilua. Silloin jalkojen juuressa tai omassa pedissään mötköttää maailman suloisin pieni karvapallo. Nyt tarvitaan vain kärsivällistä ohjausta, jotta pentu oppisi ymmärtämään, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Minäkö muka terävähampainen rasavilli? Never.